Vielä vuosien jälkeen palaan mielessäni niihin muutamiin hetkiin elämässäni, kun olen ollut ääliö ja nolannut itseni tietämättäni. Mikä saa oikeesti ihmisen tekemään jotain sellaista, mistä ei päivänvalossa kehtaa edes jutella? Mä kyllä uskon että tässä tapauksessa tunne on tällä hetkellä molemminpuolinen. Mut siis joku juttu täytyy miehessä olla, että se suurinpiirtein sut suorilta jaloilta on saanut kaatumaan? Tämä nimenomainen tapaus on rehellisesti, ainut asia mihin mä en ole koskaan saanut ymmärrystä enkä vastausta ja millä ei oo ollut mitään tekemistä järjen kanssa... siis ei mitään järkeä ollut siinä touhussa, mutta miks se vaivaa mua vieläkin ? Se ikäänkuin painaa mut johonkin alhaisempaan ihmisluokkaan kun olen tuolleen haksahtanut. Tapaus on sattunut elämäni tähänastisen historian sekavampaan aikaan ja jälkitunnelmat tuosta tapauksesta jäi, että pitikö mun pyytää anteeksi vai pitikö mun olla vihanen ? Kun en tiennyt mitä olla, niin en ollut mitään. Miksi, mikä mua vieläkin kaivaa tosta jutusta? Aikaakin on kulunut ja silleen.. Jotenkin mun pitäs tää saada romukoppaan käsiteltyä, ja siellä se kai jo onkin mut roskiksen kansi kun ei vaan tahdo kiinni pysyä, vanhat kummitukset liitää esiin. Tunnen jotain sanatonta, näkymätöntä ja ahdistavaa.